Yhtä köyttä yhdistyksestä päivää

Kiperä koronatilanne sai kolme yrittäjää lyömään kekseliäät päät yhteen ja lopputuloksena syntyi hyvän mielen viikonloppupaketti!

Homma lähti liikkeelle minun ja inbloomin Tiinan välisestä sparrauspuhelusta. Mietimme miten pystyisimme palvelemaan asiakkaitamme paremmin tässä haastavassa tilanteessa. Suositut viikonloppukimput ovat olleet meille molemmille suuri ilonaihe. Sosiaalisen kanssakäymisen rajoittamisen myötä kimppuja ei tulla enää noutamaan entiseen tahtiin ja uhkakuva kauppojen kokonaan sulkemisesta kummittelee väistämättä mielessämme myös.

 

 

Tiina otti yhteyttä Teemu Auraan, joka pyörittää suosittua Patisserie Teemu Aura kondiittori-leipomoa. Moni on varmasti käynyt Teemun kahvilassa Hakaniemessä. Patisserie Teemu Aura keskittyi alunperin leivosten ja kakkujen tekemiseen, mutta vuosien saatossa ja toiminnan kasvun myötä, ovat juureen tehdyt leivät ja croissantit kuuluneet vakiovalikoimiin.

Näistä lähtökohdista syntyi ajatus tuoreiden kukkien, vastaleivotun leivän ja kotimaisen ekologisen käsisaippuan kuljettamisesta kotiovelle perjantaisin pääkaupunkiseudulla. Kuljettajakin löytyi lähipiiristä, kun Tiinan poika oli jäänyt juuri pois ravintolatyöstä. Hänellä on kokemusta kukkatoimituksesta jo aiemminkin ja saa nyt ottaa kyytiinsä myös muitakin suurella sydämellä tehtyjä tuotteitamme. Olemme nimittäin sitä mieltä, että haastavasta ajasta huolimatta tai jopa juuri sen takia, ei näistä perjantain piristäjistä tule luopua!

Tutustu tuotteisiin täällä: Tervetuloa viikonloppu!

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00