Rosemunden romanttista pitsiä

Tunnustettakoon heti aluksi, ettei omassa vaatekaapissani ole ollut aiemmin juurikaan pitsiä. Toki sitä on löytynyt alusvaatteista, mutta ei nimeksikään muista kerroksista. Pitsi on kuitenkin tullut viime aikoina vaivihkaa, yksi pellavamekon alta vilahtava pitsitopinolkain kerrallaan, myös ulospäin näkyväksi osaksi pukeutumistani.

Täytyy myös todeta, että pitseissä on paljon eroja. Edullisempi pitsi tuotetaan valmiista kuvioinnista ja edulliselle materiaalille kudottuna se näyttää rehellisesti sanottuna halvalta pitsiltä. Yksilöllinen pitsikuviointi syntyy käsin piirtämällä. Korkealaatuiset materiaalit antavat pitsineulokselle kauniisti hohtavan pinnan.

Rosemunde Copenhagen -tuotemerkki on tullut meillä tutuksi silkki-puuvilla toppeista. Nämä ylellisen pehmeät ja lämpimät alustopit sopivat hienosti niin neuleiden kuin paitapuseroiden alle. Monet käyttävät toppeja kesäkeleillä myös sellaisenaan. Valikoimissa on myös myös suloisen pehmeitä villa-kashmirneuleita ja pieni määrä hameita ja paitapuseroita. Toppeja löytyy meiltä useita erilaisia malleja, osa runsaammalla ja osa niukemmalla pitsillä.

 

Rosemunden kevään mallistossa on ihana hehkuvia sävyjä ja todella kauniita pitsejä. Meille saapui juuri alku viikosta uusi lähetys, missä oli mukana vanhan roosan värinen pitsipaita ja kynähame sekä musta polvipituinen pitsimekko. Mekko ja paita vaativat alleen alushameen tai paidan, mutta kynähameessa on iholla mukavan tuntuinen vuorikangas. Lähetyksessä oli mukana myös kauniita toppeja Dove ja Lemon Icing -väreissä. Dove on kaunis vaalean nudenvärinen ja Lemon Icing puolestaan superraikas vaaleaakin vaaleampi keltaisen sävy.

 

Kaikki Rosemunden tuotteet mustaa pitsimekkoa lukuunottamatta löytyvät webshopista Rosemunde -kategoriasta. Mustasta mekosta ei valitettavasti ole valmistajalla kuvaa. Valikoimaan voit tutustua muilta osin täällä: Cilla’s Rosemunde. Olet lämpimästi tervetullut myös sovittelemaan näitä ihanuuksia Hietsunkulman kaupalle.

Mitenkäs on, oletko sinä pitsi-ihmisiä vai ovatko kotisi ainoat pitsit isoäidiltä perityissä pöytäliinoissa?

Iloista hiihtomaviikkoa!