Cillas saippuoiden synttärit ja YSMY

Kirjoittaja Taru


Tiesittekö, että Cilla’s saippuoita on myyty jo vuodesta 2014 lähtien? Cillasissa vietetäänkin marraskuussa saippuoiden 7 v. synttäreitä, HURRAA! Koska Cilla’s pesuaineet eivät ehkä ole kaikille aivan tuttuja, päätin haastatella ihanaa Cillaa aiheen tiimoilta.

Ensimmäiset kaksi tuotetta ja alkuperäinen “käsinkirjoitetun” näköinen etiketti!

Miten kaikki sai alkunsa?

“Homma lähti liikkeelle silloin, kun Cilla’s putiikki oli Alppilassa. Meillä oli tuolloin myynnissä useita ulkomaisia, sisustuksellisia, ekologisia ja ihanan tuoksuisia saippuoita. Näiden kasvasvan kysynnän myötä mielessäni alkoi pikkuhiljaa muhia idea omasta tuotemerkistä. Suomessa tuolloin valloillaan ollut, pitkittynyt talousahdinko myös vaikutti siihen, että halusin mieluummin pistää pyöriä liikkeelle kotimaassa, kuin lähettää rahaa ulkomaille. Perhetuttujen kautta tutustuin sopivaan kotimaiseen yhteistyökumppaniin ja ajatus omasta pesuainetuotannosta sai siivet selkäänsä.”

Oliko tarinan alkutaipaleella mutkia matkassa vai tapahtuiko kaikki virtaviivaisesti?

“Täytyy tunnustaa, että olin melkoisen jännittynyt siinä vaiheessa kun ensimmäistä erää pullotettiin tehtaalla. Intensiivinen tuotekehitysvaihe oli hämärtänyt omaa näkemystä tuotteista ja se, millaisen vastaanoton ne tulisivat saamaan, jännitti kovasti. Kaikki meni kuitenkin yllättävän virtaviivaisesti, kysyntää oli heti kotimaiselle ja ekologiselle tuotesarjalle ja se sai hyvän vastaanoton. Oli suuri ilo huomata, että kauppa kävi heti alusta lähtien. “

Missä ja miten tuotteet valmistetaan?

“Tuotteet valmistetaan kotimaisessa tehtaassa tuulivoiman avulla. Pesuaineiden raaka-aineet ovat biohajoavia, eikä niissä ole käytetty synteettisiä väri-, tuoksu- tai säilöntäaineita. Varsinaisia hyvän mielen pesuaineita siis kaikki. “

Mikä on oma suosikkisi sarjan tuotteista?

“Ehdottomasti “esikoiseni” eli Käsi 1 seetripuu-salvia käsisaippua. Olin kaivannut kotimaisiin sarjoihin hienostunutta metsänraikasta tuoksua. Käsi 1 seetripuu-salvian tuoksu on rakennettu eteerisistä öljyistä, jotka vievät ajatukset ihanalle illalliselle Como-järven tunnelmiin. Seetripuun roteva puutuoksu saa raikastusta yrttisestä salviasta.”

Mitkä ovat sarjan suosituimmat tuotteet?

“Täytyy ihan ihmetellä, miten tasaisesti kaikki tuotteet myyvät. Käsisaippuoista suosituin on Käsi 2 bergamot-sitruuna käsisaippua. Olenkin usein todennut suomalaisten olevan varsinaista sitrustuoksujen kansaa. Tämä on myös turvallisin lahjavieminen sitrustuoksujen suosion ansiosta. “

Mitä uusia suunnitelmia on sarjan jatkon kannalta? 

“Minulla on jatkuvasti tuoteideoita takataskussa muhimassa ja uusia tuotteita tuleekin muutamia vuosittain lisää. Kuuntelemme tässäkin asiassa, kuten myös Cilla’s putiikin valikoimien suhteen, tarkalla korvalla asiakkaitamme. Parhaat tuoteideat syntyvätkin aina putiikilla käydyistä keskusteluista. Putiikilla saattaa päästä myös osallistumaan uusien tuotteiden eri tuoksuversioiden äänestyykseen. Se mikä pääsee seuraavaksi tuotekehityspöydälle, jääköön vielä salaisuudeksi. “

Melkoisen harmailta näyttävät lähipäivien sääkartat ja juuri siksi onkin sopiva hetki 
saada pientä vipinää ja valoa lokakuun viimeiseen viikkoon. Järjestämme 29.10.- 31.10. ystävämyynnin putiikilla ja verkkokaupassa kaikille teille ihanille asiakkaille. Tarjolla on mm. Cillas tuotteita ja Jäänmurtajat -julisteita. Tarjoukset ovat voimassa verkkokaupassa perjantaista klo 10.00 sunnuntaihin klo 24:00 asti.

 Energisen iloista viikkonloppua ja sydämellisesti tervetuloa ostoksille! <3

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00