Laskeutuminen kesälomatunnelmiin

Lasten kesälomat alkoivat tänään ja kuten joka vuosi myös omat ajatukseni kääntyvät tässä vaiheessa hieman rennommille taajuuksille. Olkoon kesäkuu sellainen lähtölaskenta lomasesonkia kohti. Tiukan työkevään jälkeen on hyvä aloittaa myös lomalle laskeutuminen hyvissä ajoin.

Kaupalle tuli eilen myös runsaansti kesäisiä ja lomailuun sopivia tuotteita. Ihan uusi kotimainen tuotemerkki Gauhar toi tulessaan ihanan raikkaat koralliaiheiset servetit, koristetikkuaskit, suloiset hiusponnarit sekä niin upeat tuoksupussit.

Tuoksupusseissa on neljä erilaista tuoksua: vihreä tee, puhdas puuvilla, sitrus ja kukkaistuoksu. Pellavapussien sisällä on pieniä tuoksuhelmiä, jotka luovuttavat tuoksuja tasaisesti esim. kylpyhuoneeseen, liinavaatekaappiin tai mihin hyvänsä huoneeseen tunnelman luojaksi.

Tuoksut tulevat Grassen maineikkaalta parfyymialueelta Ranskasta. Minä pidän näistä tuoksuista kovasti. Ne tuovat kaupalle ihanan raikkaan ja puhtaan tuoksun. En malttanut olla ottamatta yhtä käyttöön myös autooni. Pientä arjen luksusta hypätä aamulla hyvän tuoksuiseen autoon.

Kantha -tuotesarjan Intiassa reilun kaupan käsityönä teetettyjä koruja meillä on ollut myynnissä aikaisemminkin. Kanthalta tuli nyt myös todella kauniita yötoppeja ja -shortseja. Luomupuuvillaisiin kankaisiin on painettu kuviointeja perinteisellä puuleimasintekniikalla. Tämä antaa näihin erityistä herkkyyttä. Näiden kohdalla viimeistään voi alkaa haaveilla pitkistä ja verkkaisista aamukahveista kesämökin kuistilla. Ihanaa kesäkuun alkua kaikille!

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00