Whamisa love

En muista milloin olisin innostunut näin paljon uudesta kosmetiikkasarjasta. Ihastuksia on toki tullut vastaan, mutta ovat jääneet usein lyhytikäisiksi tai on tuntunut siltä, etteivät kaikki palaset ole kuitenkaan loksahtaneet paikoilleen. Luotettava kestosuosikki kotimainen Mia Höytö -kosmetiikkasarja on kulkenut matkassani useita vuosia ja olen palannut sen pariin pian uusien kokeilujen jälkeen. Olen kuitenkin kaivannut vaihteluksi sen rinnalle uusia tuotteita varsinkin silmänympärysihon hoitoon sekä naamioiden ja kuorintojen osalta.

K-beauty eli korealainen kauneudenhoito on tupsahdellut terminä esiin jo jonkin aikaa. Minulle tunnetuimpia tuotteita ovat olleet hauskoihin värikkäisiin pakkauksiin pakatut kertakäyttöiset sheet-maskit, joissa hoitava eliksiiri on imeytetty harsomaiseen kankaaseen tai kelmuun. Naamiot ovat helppoja käyttää ja kangas myös tehostaa naamion ainesosien vaikutusta ja imeytymistä iholle. Nämä sheet-maskit ovat myös onnen omiaan reissukäytössä.

Olen testannut useita erilaisia naamioita tiedostaen niiden sisältävän voimakkaita synteettisiä täyte- ja lisäaineita. Olen odottanut kovasti, että tarjontaa tulisi myös luonnonkosmetiikan saralta. No nyt sellainen on löytynyt, eikä pelkkien sheet-maskien osalta vaan kyseessä on kokonainen ihonhoidon tuotesarja.

Saanko esitellä Whamisan, innovatiivisen korealaisen kauneusbrandin, jonka toiminnan ytimessä on vuosien pituinen tuotekehitystyö. Tuotteet ovat tehokkaita, turvallisia ja miellyttäviä käyttää. Tuotesarjan hintataso on keskihintainen ja kirsikkana kakun päällä voidaan todeta olevan suloistakin suloisemmat pakkaukset. Saan kovasti iloa kauneudenhoitohetkiin näistä somista pakkauksista. Pakkaukset ovat myös miellyttäviä käyttää, eikä ikäviä yllätyksiä löydy annostelijoista ja pumpuista, vaan tuotteiden käyttökokemus on osattu miettiä loppuun saakka.

Whamisa -tuotteiden tehoon vaikuttavat aktiiviaineiden korkeat pitoisuudet ja erityisesti niiden fermentoitu olomuoto. Fermentointi vaikuttaa raaka-aineiden antioksidantti- ja ravinnepitoisuuksiin merkittävästi. Prosessissa syntyy mm. maitohappoa, aminohappoja ja peptideja. Nämä tasapainottavat ihon pH:ta, vahvistavat ja siloittavat ihoa. Käyminen myös hajottaa raaka-aineet helpommin ihoon imeytyviksi raaka-aineiksi.

 

 

Testasin ensimmäiseksi Whamisa Flowers Peeling Mit -kuorintalappuja sekä Kelp Mask Sheet -merilevänaamiota. Kuorintataskut ovat erittäin mielyttäviä ja helppoja käyttään. Kämmenen kokoiseen kuorintalappuun on imeytetty kasviperäistä betaiinisalisylaattia, joka kuorii hellästi ja
syväpuhdistaa ihohuokoset. Krysanteemiuute, fermentoitu aloe verauute, hyaluronihappo ja beetaglukaani hoitavat ja kosteuttavat ihoa. Iho tuntui todella pehmeältä ja raikkaalta kuorinnan jälkeen. Se ei punoittanut, kuten joidenkin hedelmähappokuorintojen jälkeen, eikä kutinaa myöskään ilmaantunut.

Kelp Mask Sheet -merilevänaamio on valmistettu 32 luonnollisesta luomuainesosasta. Se sisältää runsaasti ihon nuorekkuutta ja terveyttä ylläpitäviä ravintoaineita ja algiinihappoa. Sen sanotaan vähentävän juonteita ja turvotusta, supistavan huokosia, kirkastavan ja parantaa ihon sävyä. Naamion sanotaan vaikuttavan jopa 72 tunnin ajan. Iho oli todellakin poikkeuksellisen hehkuva ja ravitun tuntuinen naamion jälkeen.

Naamiota on runsaasti pakkauksessa ja laitoin sitä hoidon ajaksi myös kaulalle ja dekoltee-alueelle. Valmistaja neuvoo taputtelemaan loput naamiosta kasvoille hoidon jälkeen. Kokeilin tätä itsekin, mutta päädyin lopulta pesemään naamion rippeet pois, kun meikkivoiteen levityksen aikana huomasin niiden rullautuvat meikin alta pois. Yötä vasten tehty naamio kannattaa jättää yön yli vaikuttamaan, mutta aamukäytössä suosittelen sen pesemistä pois.

Nyt olen jo ennättänyt käyttää useita muitakin sarjan tuotteita ja innostus ja mielenkiinto ei ole alkuunkaan laantunut, päinvastoin. Niinkin paljon, että tuotesarja päätyi Cilla’s valikoimiin. Oletko sinä jo ennättänyt tutustua Whamisaan tai onko K-beauty sinulle tuttu muiden tuotesarjojen osalta? Tuotesarjaan pääset tutustumaan täällä: Cilla’s Whamisa. Olet myös lämpimästi tervetullut Hietsunkulman kaupalle tutustumaan sarjan tuotteisiin.

Iloista ja hehkuvaa tiistaita kaikille!

 

 

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00