Tiesitkö tämän OTZSHOES -kengistä?

OTZSHOESIN perustaja Ludo Malmoux sai innoituksen kenkiin Alpeilta löytyneen, yli 5000 vuotta sitten eläneen jäämies ÖTZIN kengistä. Jäämies löydettiin 1990 -luvun alussa Öztal -vuoristosta. Hänen yllään ollut vaatekerta oli säilynyt lähes täydellisesti ja hänellä oli jalassaan eräs maailman vahimmaksi tiedetty kenkäpari. OZTSHOES -logo on kopio jäämiehen tatuoinnista, mikä oli sijoitettu akupunktiopisteisiin.

Ludo kumppaneineen innostui jäämiehen kenkämallista ja he kehittävät siltä pohjalta nykymaailman kenkävaatimuksia vastaavan kengän. Tärkeinä kriteereinä olivat kenkien hyvä istuvuus jalassa, hengittävyys ja tyylikäs ulkonäkö.

 

 

Kenkien ergonomian salaisuus on anatomisesti muotoiltu ja antimikrobinen pohjallinen. Pohjallinen muotoutuu muutaman käyttökerran jälkeen käyttäjänsä jalan rakenteen mukaiseksi, minkä ansiosta se on erittäin mukavan tuntuinen jalassa ja kengän kanssa jaksaa kävellä ja seistä pitkiäkin aikoja. Kiitos jäämiehen nerokkaan kenkämuotoilun, myös varpaille on hyvin tilaa liikkua, eikä liikavarvas tai vaivasenluu -kolotukset pääse kiusaamaan käyttäjää.

Tunnetuimpia OTZSHOES -jalkineita ovat pellavaiset espadrille-kengät. Ihanan minimalistiset pellavakengät sopivat täydellisesti hameiden ja housujen kanssa, mutta ovat tosi ihanat myös shortsien kanssa kesän lämpimämpinä päivinä. Meiltä on ostettu pellavakenkiä paljon myös työkengiksi ja ne tuovatkin mielestäni kivaa vaihtelua terveyskenkätarjontaan.

Cilla’siin saapui juuri kesäisen vaaleita espadrille-sävyjä ja superihania sandaaleja. Asana ja Jessica -sandaaleissa on espadrilleistä tuttu ergonominen pohjallinen ja istuvuutta lisäävät remmikiinnikkeet. Jessica -sandaalissa on myös umpinainen kärkiosa. Tämä sopii hienosti tilanteisiin, jolloin haluat käyttää sandaaleja, mutta pitää varpaat piilossa. Erinomainen käyttömukavuus yhdistettynä sandaalien ilmavuuteen lupaavaat paljon. Taitaa olla lämpimien päivien suosikkikenkäaineista. Kurkkaa mallistomme täältä: Cilla’s OTZSHOES.

Iloista viikkoa kaikille, tulisi jo lämpimät ja kevyempien kenkien kelit!