Ihanille Isille

Marraskuun toinen sunnuntai on isänpäivä, joten pian on aika muistaa isejä sekä perheen isänviittaa kantavia arjensankareita. Cilla’silla pistetään etusijalle ajatuksella valittuja, saajallensa mieluisia lahjoja. Ihaninta on antaa lahja, joka ilahduttaa saajaansa myös idean ja ajatuksen puolesta, eikä pelkästään saadun tavaran takia. Valikoimissamme on myös paljon kotimaisia ja ekologisia lahjaideoita hyvän mielen lahjahankinnoiksi.

Kokosimme tähän postaukseen isälle sopivia lahjavinkkejä,

Laadukkaat Rains -sadevaatteet ja sateenkestävän reput ovat isän toivelahjoja. Reput toimivat hienosti esimerkiksi fillarilla työmatkansa taittavan Isän laptop -kassina. Ylellinen ja tyylikäs arkivaruste Suomen talviolosuhteisiin.

Merakin erityisesti miehille tuotekehitetty luomulaatuinen suihkusampoo sopii myös hiusten pesuun. Ylellinen pesuaine on puhdistava ja tehokkaasti hoitava sekä hiuksille että vartaloniholle. Mukana myös raikkaan tuoksuinen deodorantti.

On tärkeää, että isä pysyy lämpimänä myös marrakuun viilenevissä talvipäivissä. Makia Olle Eksellin Ögon -kuvalla varustettu merinovillapipo on korkeatasoista 100% mulesing-vapaata, italialaista merinovillaa.

Lämpimästi tervetuloa isänpäivän lahjaostoksille!

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00